Pantteripalkitut kaudelta 2015-2016

1.5.2016

Vaikka Final Four -kierrokset ovat joiltakin ryhmiltä vielä pelaamatta, on Pantterit vaihtanut jo kauden uudeksi. Päätöstilaisuudessa palkittiin kaikkien pelaajien lisäksi taitokisaajat sekä joukkueiden tsempparit ja mvp:t. Lisäksi palkittiin vuoden valmentaja.

MIKROTYTÖT

T07/08

MVP Iida Polvilampi

Tämä tyttö on esimerkillinen harjoittelija, joka kuuntelee pelissä valmentajan ohjeita hyvin, omaa hyvän perustekniikan ja oikea-aikaisen / tasapainoisen heiton. Periksiantamaton puolustaja.

Taitokisakultaa Jemina Huttunen


T06

MVP Noora Karvonen

Tämä pelaaja on aina valmis, aina taistellen, kerkeää joka paikkaan, omaa mahtavan pelinjohtamistaidon. Hän on siis aito Pantteri.

Tsemppari Lotta Sjöman

Tyttö, joka harjoituksissa toteuttaa valmentajan ohjeet hyvin ja hyvällä yrittämisellä. Pyrkii todella kehittämään itseään pelaajana. Halu viedä opitut asiat peleihin on myös parantunut koko ajan ja onnistumisen myötä itseluottamus on kehittynyt huimia askelia eteenpäin.

Taitokisakultaa Saara Kurikka


MINITYTÖT

T05

MVP Meiju Partanen

Tämä pelaaja on tyttöjen taistelija, vaikkakin on vuotta nuorempi, antaa kentällä ollessaan koko energiansa joukkueen eteen, taistelee puolustuksessa auttaen muita, toimittaa vauhdilla pallon ylös ja antaa oivallisia syöttöjä vapaille joukkuekaverilleen. Hymyilee harjoitellessaan.

Tsemppari Saara Kurikka

Tyttöjen aina luotettava, korin läheisyydessä viihtyvä, kolhuja antava ja niitä myös vastaanottava levypallotaistelija. Hyvin kehittynyt, tunnollinen harjoittelija sekä muita kannustava.


C-TYTÖT 03/04

MVP Diina Teittinen

Erittäin vahva puolustuspelaaja. Erinomainen, joskus jopa epätodellinen energia. Antaa 110%, vaikka olisi uupunut tai loppu. Todellinen johtaja 03-joukkueelle ja erittäin innostava pelaaja myös vanhemmille 02-työtille. Pelaa hyvällä luottamuksella vanhempia vastaan. Kehittyessään ja vahvistettuaan puolustustaitojaan tämä tyttö voi pelata millä tahansa haluamallaan tasolla. Vain taivas rajana.

Tsemppari Inari Iittiläinen

Tämä tyttö on kehittynyt. Joskus pieniä pelaajia ei noteerata. Mutta on vaikea olla huomaamatta tämän tytön korkean tason keskittymistä ja halua tulla hyväksi pelaajaksi. Hän osoittaa halunsa tulla paremmaksi pelaajaksi jokaisessa treenissä. Hänen layup ja heitto ovat parantuneet koko kauden ajan. Hän on aina vahva puolustaja, myös isompiaan vastaan. Vain taivas rajana.

 

C-TYTÖT 02

MVP Carolina Ranta

Vahva pelaaja, joka pelaa aina korkealla tasolla. Hänen läsnäolonsa nostaa joukkuekavereiden luottamusta omaan tekemiseensä. Hän on erittäin keskittynyt ja hänellä on kyky hallita. Koska hän on kasvattanut paitsi henkilökohtaisia myös joukkuekavereidensa taitoja, ovat pelit helpottuneet kaikille. Erinomainen puolustaja. Antaa aina 110%. Hänen työmoraalinsa tekee hänestä huippupelaajan Suomessa ja sen ulkopuolella.

Tsemppari Sara Lindroos

Tämä tyttö on kehittynyt hurjasti. Erittäin päättäväinen, jolla on tahto voittaa ja tehdä asiat niin täydellisesti kuin mahdollista.

Hän on todellakin oppinut käyttämään nopeuttaan ja pallonkäsittelytaitojaan auttaakseen joukkuettaan. Kauden viimeisinä kuukausina hän on kasvattanut pelinrakennustaitojaan tullen hyväksi pointiksi ja auttanut näin joukkuettaan tulemaan paremmaksi. Hurjan iso energia ja taito puolustuksessa. Hänen taitonsa kasvaessa näemme hänet Suomen huipullla.

 

MIKROPOJAT

P07/08

MVP Tiitus Lehteinen

Pieni, mutta pippurinen. Poika, joka ymmärtäessään omat kykynsä ja uskalluksen epäonnistua, donkkaa vielä tykimmin. Kun tekee parhaansa, se riittää. Väläytellyt hienosti kauden aikana pelinrakennustaitoja.

Tsemppari Aarne Pällijeff

Joukkueen taistelija. Aina valmiina pelaamaan. Teippiä silmäkulmaan ja takaisin kahinoihin. Kauden aikana kehittynyt hurjasti joukkuepelaajana ja tekemisessä on aina pilke silmäkulmassa, vaikka teipattunakin.

Taitokisakultaa Tiitus Lehteinen


P06

MVP Jonas Kaivos

Pistekuningas ja hyvä syöttöpelaaja. Tällä hetkellä joukkueen paras pelaaja, mutta vielä täytyy treenata nöyrin mielin päästäkseen eteenpäin ja tukea vahvuudellaan muita, myös treeneissä.

Tsemppari Joel-Julius Suominen

Ahkera treenaaja (osallistuu kaikkiin treeneihin ja treenaa paikan päällä joka kerta hyvin), on keskittynyt treeneissä, tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa, hyvätuulinen, osaa nauraa omille virheille, ei riitele kenenkään kanssa, ei suutu, ei luovuta pelissä, hyväksyy tuomareiden ja valmentajan päätökset. Mennyt paljon eteenpäin tämän kauden aikana.

Taitokisakultaa Jonas Kaivos


MINIPOJAT

P05

MVP Verneri Ukkonen

Tämä Speedy pystyy nopeudellaan ja liikkuvuudellaan rakentamaan hyökkäyksiä jopa vuotta vanhempien seurassa.

Tsemppari Anton Lahtinen

Tinkimätön harjoittelija ja aina positiivisin mielin oleva persoona, niin peleissä kuin harjoituksissa.

Taitokisakultaa Matti Loimaranta


P04

MVP Ville Karhu

Hyvän karhutekniikan omaavana hänelle jää aikaa havainnoida/lukea peliä, pystyy ja kykenee toimittamaan pallon aina parempaan apajaan.

Tsemppari Valtteri Heiskanen

Isot hartiat antavat tälle velikullalle uskottavuutta, jota muut eivät pysty horjuttamaan. Niin kova on halu ja yritys.

Taitokisakultaa Niko Kivinen


C-POJAT 02/03

MVP Petrus Toffer

Joukkueen tukipilari kauden jokaisessa pelissä. Taitava pelaaja on kantanut joukkuetta ja vastannut suurimmalta osin pisteiden teosta. Hän on kannustanut vähemmän pelanneita joukkuetovereitaan mallikkaasti ja jaksanut hurjat peliminuutit joka pelissä. Taitotasoltaan lupaava peluri, joka voi päästä halutessaan vielä pitkälle. Erikoisuutena pesäpallokentillä opitut hienot syöksyt pallon perään ja voimakkaat harppuunasyötöt. Vielä hieman tarmokkuutta omaan tekemiseen sekä epäonnistumisiin suhtautumiseen ja hyvä tulee!

Tsemppari Jesper Yliluoma

Joukkueen musiikki- ja leikkimaestro, joka on pääasiassa aina hyvällä tuulella ja on pitänyt joukkueen henkeä hienosti yllä. Pitkäraajainen tsemppaaja, joka halutessaan saisi jokaisen levypallon. Kauden aikana kehittynyt huimasti ja koordinaatio hyppyihin, blokkeihin ja levypalloihin alkaa löytyä. Itsekkyyttä tarvitaan lisää, sillä omia ratkaisuja olisi otettavissa paljon enemmän kehittyneen heittotaidon vuoksi. Oppi kauden aikana hienosti uusia harhautuksia, joiden avulla pystyy ohittamaan hyökkäyksessä kenet tahansa. Puolustuksessa korinalustan kauhu jonka kädet alkoivat kauden päätteeksi suorastaan napsia palloja vastustajien käsistä. Kehityspotentiaalia on paljon, kun keskittyminen itse lajiharjoitteluun saadaan vielä paremmin kohdilleen.


B-POJAT 00/01

MVP Väinö Ollila

Tästä pelaajasta on tullut vahva puolustuspelaaja, joka blokkaa ja ottaa levypallot. Todellinen joukkueen johtaja joka antaa aina 100%, eikä koskaan valita. Aina kentälle astuessaan hän on keskittynyt ja pysyy keskittyneenä pelistään riippumatta. Jos jatkaa töitä, rajattomat mahdollisuudet.

Tsemppari Alexander Rodriguez-Lehtinen

Tämä poika on kehittynyt. Jokaisessa treenissä hän osoittaa oppivansa ja lisäävänsä taitojaan. Vaikka hän on joukkueen pienimpiä pelaajia, hänen pelitapansa tekee hänestä erittäin vahvan pelaajan. Jos jatkaa töitä, erittäin potentiaalinen pelaaja.


A-POJAT 97/99

MVP Nolan Orpana

Tällä pelaajalla on vahvaa, agressiivista energiaa. Tuo puolustukseen vahvuutta blokeilla ja apupuolustajana. Vahva levaripelaaja. Jos tekee lujasti töitä, voi halutessaan pelata ammattilaisena.

Tsemppari Veikko Milton

Tämä eniten kehittynyt poika oli lopettamassa koripalloa, mutta päättikin ryhtyä panostamaan siihen tullakseen todella hyväksi pelaajaksi. Hänestä tulikin talvitauon jälkeen joukkueen pistekuningas! Pelaaja, joka voi kasvattaa taitojaan itse asettamiinsa rajoihin asti.


VUODEN VALMENTAJA - MIKE KING

Mike Kingin valmennusfilosofia on lapsen ja nuoren tasapainoisessa kehittämisessä. Seuraan tultuaan kesäkuussa 2014, hän halusi heti vahvemmin mukaan fysiikkavalmennuksen ja kehon huoltamisen.

Miken tavoitteena on pitkä tähtäin. Hän haluaa rakentaa urheilijoita, koripalloilijoita, katsoen kolmen, neljän vuoden päähän ja vielä pidemmälle. Joukkueita Mike kehittää tasapainoisesti, niin että pienikin joukkue pärjää - koska jokaista pelaajaa kehitetään. Kukin saa vastuuta peleissä ja vaikka voittoa tavoitellaan, ei unohdeta pelaajien tasapainoista kehittämistä. Vastuuta jaetaan kullekin pelaajalle sopivissa mitoissa.

Mike King on tämän kauden aikana kasvanut itse myös henkisesti ja vastuullisen päävalmentajan rooliin. Jokainen valmentaja ja erityisesti vastuullisessa päävalmentajan roolissa ollut tietää, ettei tämä ole helppoa ja kaikki eivät siihen pysty.

Mike saa kiitosta valmennustiiminsä valmentajilta, perheiltä ja vastustavien joukkueiden taholta hyvästä käytöksestään ja rauhallisesta tavastaan valmentaa.

Seuran hallitus katsoo, että Mike Kingin valmennusfilosofia vastaa erinomaisesti Seuran linjauksia ja on tyytyväinen siitä, että on myös panostanut Miken koulutukseen.